Aihe: Lukio
Saamelaiset ovat jääneet näkymättömiin historian opetuksessa – Uusi oppikirja vastaa tarpeeseen
Saamelaishistorian opetuksessa on tärkeää huomioida muutakin kuin konfliktit, sanoo saamelaisen kulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola.
Artikkeli 5.2.2023Millainen on hyvä oppimispeli? Eniten hyötyä vieraiden kielten oppimisessa, sanoo neuropsykologi Tuomo Aro
Hyvä oppimispeli koukuttaa ja houkuttelee spontaanisti harjoittelemaan. Sama ominaisuus ihmisen aivoissa aiheuttaa sekä peliriippuvuutta että saa oppimaan, kertoi neuropsykologian erikoispsykologi Tuomo Aro marraskuussa Editan Quest- ja Gilla-sarjojen tilaisuudessa.
Artikkeli 9.1.2023 • Anniina Nirhamo5 vinkkiä sujuvaan jakson aloitukseen Editan digimateriaaleilla
Uuden jakson aloitus tietää lukion opettajalle mahdollisesti myös uusien oppimateriaalien käyttöönottoa. Silloin soi kaikkein eniten myös Editan Opettajapalvelun puhelin. Asiakaspalvelun asiantuntija Monika Lahtinen kertoo, mitä Opettajapalvelusta kysytään kaikkein eniten, ja mikä pulmiin on ratkaisuna.
Artikkeli 9.1.2023 • Anniina NirhamoHistorian taitokoulu on uudenlainen tapa oppia historian taitoja! Tutustu 16-vuotiaan Lindan päiväkirjaan 1880-luvulta
Miltä tuntuisi hypätä hetkeksi 1800-luvun lopun hämeenlinnalaisen koulutytön saappaisiin ja kokea, miltä tuntui elää autonomisessa Suomessa?
Uutinen 3.11.2022 • Anniina NirhamoTutustu Gillan ja Questin digikirjojen lisämateriaaleihin
Editan lukion kielten oppimateriaalisarjojen digikirjat sisältävät runsaasti lisämateriaalia kielen oppimisen tueksi. Tutustu B1-ruotsin oppimateriaalisarjan Gillan sekä A1-englannin sarjan Questin digitaalisiin ominaisuuksiin!
Artikkeli 15.9.2022 • Anniina NirhamoMiten hyödyntää äänikirjoja lukion opetuksessa?
Oppitunnin rytmittäminen on tärkeää opiskelijoiden jaksamisen kannalta, sanoo Lukion Syke -sarjan oppikirjailija Tiina Lehtinen. Äänikirjojen hyödyntäminen tuo vaihtelua opetukseen.
Artikkeli 15.9.2022Miten arvioida kokeellisia töitä kemian tunneilla?
Ioni-sarjan oppikirjailija Jan Jansson jakaa blogitekstissään ideoita kokeellisuuden arviointiin lukion kemian tunneilla.
Blogi 4.5.2022 • Jan JanssonNäin laaja-alainen osaaminen toteutuu lukion kemian tunneilla
Ioni-sarjan oppikirjailija Jan Jansson kirjoittaa blogitekstissään, että kemiassa laaja-alainen osaaminen on itse asiassa lähellä oppiaineen omia tavoitteita.
Blogi 4.4.2022 • Jan JanssonTutustu Matkan oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Uusi lukion elämänkatsomustiedon Matka-sarja innostaa tutustumaan katsomusten moninaisuuteen. Tutustu sarjan oppikirjailijoihin.
Artikkeli 21.3.2022 • Anniina NirhamoMiten johtaa hyvinvointia lukioyhteisössä? Aki Puustinen haluaa lisätä datalla johtamista oppilaitoksiin
Yhteisöllisyys ja perusturvallisuuden tunne tukevat myös kriisin hetkellä, sanoo Muuramen lukion rehtori Aki Puustinen.
Artikkeli 21.3.2022 • Anniina NirhamoMiksi digi kuumentaa tunteita?
Digitaalisten tuotteiden käyttökokemus on monen asian summa, kirjoittaa Editan digikehityksen päällikkö Miina Ojaniemi blogitekstissään.
Blogi 18.3.2022 • Miina OjaniemiMiten käsitellä Suomen uutta turvallisuustilannetta oppitunneilla?
Miten käsitellä muuttunutta turvallisuuspolitiikan tilannetta oppitunneilla? Hyödynnä Kanta-sarjan tekijöiden valmis oppimateriaali lukioon.
Artikkeli 16.3.2022 • Anniina NirhamoKirjoittamisen tuska ja mielekkyys
Miksi kirjoittaminen tuntuu tuskalliselta ja on silti mielekästä? Lue Ääni 6:n tekstinäyte kirjoittamisen vaikeudesta ja hyödynnä tekstiä opiskelijoiden kanssa tehtävän avulla.
Blogi 8.3.2022 • Silvia HosseiniMiten opettaja voi palautua jo työpäivän aikana? Katso psykologian tutkijan kolme konkreettista keinoa
Miten omaa palautumista voisi edistää helpoilla, konkreettisilla teoilla? Psykologi Anniina Virtanen jakaa kolme vinkkiä, jotka edistävät opettajan palautumista työpäivän aikana.
Artikkeli 8.3.2022 • Anniina NirhamoHappy Valentine’s day! Nappaa Quest-sarjan tehtävä lukion englannin tunnille
Ystävänpäivää vietetään eri puolilla maailmaa, mutta miten ja miksi? Katso Quest-sarjan tehtävä ystävänpäivän käsittelyyn englannin tunnilla.
Artikkeli 14.2.2022 • Anniina NirhamoMitä tarkoittaa, että koko koulu ohjaa? Ohjaus on koko koulun henkilökunnan yhteinen työ
Lue, mistä koko koulun henkilöstöä koskevassa ohjausvelvollisuudesssa on kyse ja ilmoittaudu koulutukseen Koko koulu ohjaa.
Artikkeli 14.2.2022 • Anniina NirhamoTekeekö digi opetuksesta parempaa? Neljä väitettä digioppimisesta
Mitä erityispiirteitä digioppimiseen ja digioppimateriaalien kehittämiseen liittyy? Aihetta pohtivat Editan oppimisen digikehityksen päällikkö Miina Ojaniemi ja digituotepäällikkö Rasmus Rehn.
Artikkeli 7.2.2022 • Anniina NirhamoTutustu Lukion Sykkeen oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Lukion Syke on lukion uuden opetussuunnitelman (LOPS 2021) mukainen, uudistettu oppimateriaalisarja. Sarjan tekijät ovat kokeneita opettajia ja tutkijoita sekä pedagogiikan ja terveystiedon monipuolisia asiantuntijoita. Tutustu Lukion Sykkeen tekijöihin!
Artikkeli 14.1.2022 • Sanna SilvennoinenTutustu Kvarkin oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Kvarkki on Editan uusi fysiikan oppimateriaalisarja vuoden 2021 opetussuunnitelmaan. Tutustu sarjan oppikirjailijoihin!
Artikkeli 13.1.2022 • Sanna SilvennoinenTutustu Questin oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Quest on Editan uusi lukion A1-englannin oppimateriaalisarja. Tutustu sarjan oppikirjailjoihin.
Artikkeli 13.1.2022 • Sanna SilvennoinenTutustu Skeeman oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Skeema on lukion uuden opetussuunnitelman (LOPS 2021) mukainen, uudistettu oppimateriaalisarja. Sarjan tekijät ovat psykologian tutkijoita ja kokeneita opettajia. Tutustu Skeeman tekijöihin!
Artikkeli 13.1.2022 • Sanna SilvennoinenTutustu Ionin oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Ioni on Editan uusi lukion kemian oppimateriaalisarja, joka valottaa kemian merkitystä yhteiskunnassa, tukee ilmiöiden tutkimista kokeellisesti ja opastaa erilaisten aineistojen käsittelyyn. Tutustu Ionin tekijöihin!
Artikkeli 13.1.2022 • Sanna SilvennoinenTutustu Minervan oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Uudistunut Minerva on lukion uuden opetussuunnitelman mukainen filosofian oppimateriaalisarja. Keskeistä sarjassa on ajattelun taitojen harjoittaminen sekä kriittiseen ajatteluun oppiminen. Tutustu Minervan tekijöihin!
Artikkeli 13.1.2022 • Sanna SilvennoinenTutustu Äänen oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Ääni on lukion uuden 2021 opetussuunnitelman mukainen suomen kielen ja kirjallisuuden oppimateriaalisarja. Tutustu sarjan oppikirjailjoihin.
Artikkeli 13.1.2022 • Sanna SilvennoinenTutustu Opuksen oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Opus on lukion uuden 2021 opetussuunnitelman mukainen historian oppimateriaalisarja, joka on syntynyt kokeneiden opettajien ja historiantutkijoiden yhteistyönä. Tutustu työryhmään.
Artikkeli 13.1.2022 • Sanna SilvennoinenTutustu Uuden Arkin oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Uusi Arkki on lukion uuden opetussuunnitelman (LOPS 2021) mukainen, uudistettu oppimateriaalisarja. Sarjan tekijöihin kuuluu sekä taitavia pedagogeja että uskontotieteen ja teologian asiantuntijoita, joilla on hallussaan uusin tutkimustieto. Tutustu Uuden Arkin tekijöihin!
Artikkeli 13.1.2022 • Sanna SilvennoinenTutustu Gillan oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Gilla on Editan uusi lukion B1-ruotsin oppimateriaalisarja. Sarjan innostavat tekstit ja tehtävät rohkaisevat opiskelijaa käyttämään ruotsin kieltä tosielämää muistuttavissa tilanteissa. Tekijäryhmä koostuu kokeneista opettajista, jotka ovat luoneet kattavan ja monipuolisen sisällön. Tutustu sarjan oppikirjailjoihin!
Artikkeli 13.1.2022 • Sanna SilvennoinenTutustu Kannan oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Kanta on lukion vuoden 2021 opetussuunnitelman mukainen yhteiskuntaopin oppimateriaalisarja, joka tarjoaa ajan hermolla olevan näkökulman yhteiskuntaan ja sen ilmiöihin. Tutustu Kannan tekijöihin!
Artikkeli 13.1.2022 • Sanna SilvennoinenTutustu Kaaren oppikirjailijoihin – LOPS 2021
Kaari-sarjan takana on kokeneita matematiikan opettajia, jotka ovat pedagogiikan ja tietotekniikan monipuolisia asiantuntijoita.
Artikkeli 13.1.2022 • Sanna SilvennoinenMitkä aluevaalit? Katso Kanta-sarjan tekijöiden tehtävät ja valmis oppimateriaali lukion yhteiskuntaopin opetukseen
Katso Kanta-sarjan tekijöiden laatimat tehtävät ja lataa valmis oppimateriaali aluevaalien käsittelyyn lukion yhteiskuntaopin tunnilla.
Artikkeli 11.1.2022 • Anniina NirhamoOppivelvollisuuden säätämisestä tuli tänä vuonna 100 vuotta! Mitä koulutusuudistukset kertovat yhteiskunnastamme?
Mitä koulutukseen tehtävät uudistukset ja niiden sykli kertovat yhteiskunnastamme? Opus-sarjan oppikirjailijat kertovat.
Artikkeli 2.12.2021 • Anniina NirhamoHyvinvoinnin tukeminen englannin tunnilla
Miten tukea lukiolaisen hyvinvointia englannin tunnilla? Lue lukion englanninopettaja Riitta Pirisen blogikirjoitus aiheesta.
Blogi 30.11.2021 • Riitta PirinenMiten saada E terveystiedon yo-kokeesta? Anastasia Mantulina jakaa parhaat vinkit
Kuinka paljon yo-kokeeseen kannattaa lukea? Millainen lukusuunnitelma toimii, ja mikä on paras opiskelutekniikka? Anastasia Mantulina jakaa omat parhaaksi havaitut tapansa opiskella kirjoituksiin.
Artikkeli 18.11.2021 • Anniina NirhamoNäin Editan uudet digikokeet toimivat – lisää ominaisuuksia käyttöön vaiheittain
Olemme julkaisseet LOPS 2021:n digioppimateriaalit ja digityökalut täysin uudistetulla alustalla. Uutena tuotteena osaan lukion oppimateriaalisarjoistamme on saatavilla nyt myös moduulikohtaiset digikokeet. Digikokeita kehitetään ja uusia toiminnallisuuksia julkaistaan vaiheittain.
Uutinen 14.10.2021 • Anniina NirhamoKatso Ääni-sarjan lukuvinkit ja -tehtävät nuorille
Katso Ääni-sarjan lukuvinkit ja nappaa kirjallisuustehtävät lukion äidinkielen ja kirjallisuuden tunnille!
Artikkeli 12.10.2021 • Anniina NirhamoKatso ohjevideot uusien LOPS 2021 -digikirjojen käyttöön
Tältä videolta löydät ohjeet Editan uusien LOPS 2021 -digikirjojen käyttöön.
Artikkeli 6.8.2021 • Anniina NirhamoLOPS 2021 -digituotteet on nyt julkaistu!
Uudet LOPS 2021 -digituotteemme on nyt julkaistu ja valmiina käyttöösi. Sähköiset tuotteesi löydät kirjautumisen jälkeen.
Artikkeli 3.8.2021 • Anniina NirhamoLukion opettaja, katso käyttövinkit uusiin LOPS 2021 -digituotteisiimme!
Huomasitko jo nämä hyödylliset vinkit uusien LOPS 2021 -oppimateriaaliemme käyttöönotossa? Julkaisemme myös somessa joka viikko uuden Viikon LOPS-käyttövinkin.
Artikkeli 30.7.2021 • Anniina NirhamoHistorianopetuksen uusi suunta
Lukion uusi opetussuunnitelma korostaa historiallista ajattelua historianopetuksen ydintehtävänä.
Blogi 11.3.2021